Toimihenkilö- ja toimikuntaohjesääntö
1§ Hallitus
Yhdistyksen vuosikokous valitsee hallituksen jäsenet. Yhdistyksen hallitus on toimeenpaneva elin, joka vastaa yhdistyksen toiminnasta. Seuraavaksi esitellään hallituksen suuntaa-antava tehtävänjako, joka kertoo jokaisen hallituksen jäsenen vastuualueet. Tehtäviä voidaan kuitenkin jakaa joustavasti, tilanteiden mukaan. Hallituksen jäsenet laativat toimikautensa päätteeksi testamentin omasta vastuualueestaan ja toimittavat sen seuraavan vuoden hallitukselle.
Puheenjohtaja
Valmistelee hallituksen kokousten esityslistat ja johtaa kokouksia, sekä kutsuu tarvittaessa yhdistyksen kokouksen koolle. On yhdistyksen pääasiallinen edustaja erilaisissa edustustilaisuuksissa. Pitää yllä yhteyksiä muihin ainejärjestöihin. Vastaa yhdistyksen nimissä tehtävistä tiedonannoista. Valmistelee hallituksen toimintasuunnitelma- ja vuosikertomusesitykset. Puheenjohtaja toimii lisäksi yhtenä ensisijaisista häirintäyhdyshenkilöistä.
Varapuheenjohtaja
Hoitaa puheenjohtajan tehtäviä tämän ollessa estynyt. Toimii vastuuhenkilönä yhdistyksen excursioita järjestettäessä yhdessä ulkoasiainvastaavan kanssa. Vastaa excursiovieraiden vastaanottamisesta yhdessä isännän kanssa.
Sihteeri
Kirjoittaa hallituksen kokousten pöytäkirjat ja toimittaa puhtaaksikirjoitetut, hyväksytyt versiot yhdistyksen jäsenten saataville. Ylläpitää jäsenrekisteriä yhdessä taloudenhoitajan kanssa.
Taloudenhoitaja
Hoitaa yhdistyksen taloutta ja kirjanpitoa. Seuraa aktiivisesti yhdistyksen taloudellista tilannetta ja pitää hallituksen ajan tasalla. Taloudenhoitajalla on oikeus käyttää yksin yhdistyksen tiliä ja pitää hallussaan yhdistyksen pankkikorttia. Valmistelee hallituksen budjettiesityksen ja tilinpäätöksen. Ylläpitää jäsenrekisteriä yhdessä sihteerin kanssa.
Koulutus- ja sosiaalipoliittinen vastaava
Pitää yhteyttä Turun yliopiston sekä tarvittaessa muiden korkeakoulujen henkilökuntaan. Välittää opiskelijoiden havaitsemat epäkohdat opetushenkilökunnan tietoon. Varmistaa yhdistyksen äänen kuuluvuuden erinäisissätyöryhmissä sekä osallistuu opintotiimin kokouksiin yhdistyksen edustajana. Huolehtii tenttiarkistosta ja sen päivittämisestä. Huolehtii yhdistyksen jäsenten edunvalvonnasta sosiaalipoliittisella sektorilla. Varmistaa, että yhdistyksellä on edustus koulutuksen kehittämisen työryhmässä. Toimii yhdenvertaisuusvastaavana sekä yhtenä ensisijaisista häirintäyhdyshenkilöistä.
Tapahtumavastaava
Vastaa yhdistyksen tapahtumien järjestelyistä. Pitää yhteyttä muiden ainejärjestöjen edustajiin yhteisten tapahtumien järjestämiseksi. Toimii tapahtumatoimikunnan puheenjohtajana.
Isäntä/Emäntä/Mäntä
Vastaa sitsien järjestämisestä. Vastaa excursiovieraiden vastaanottamisesta yhdessä varapuheenjohtajan kanssa. Huolehtii yhdistyksen kiltahuoneen käytettävyydestä.
Ulkoasiainvastaava
Vastaa yhdistyksen yritysyhteistyöstä ja sen kehittämisestä yhdessä muun hallituksen ja yritysyhteistyötoimikunnan kanssa. Järjestää excursioita sekä tutustumistapahtumia yritysten ja yhteisöjen kanssa. Ylläpitää kontaktilistaa yhteistyöyrityksistä ja niiden yhteyshenkilöistä. Toimii yritysyhteistyötoimikunnan puheenjohtajana.
Tiedotusvastaava
Tiedottaa yhdistyksen asioista yhdistyksen virallisissa tiedotuskanavissa. Vastaa tapahtumien mainonnasta niiden järjestäjien ohella.
Fuksi- ja tuutorvastaava
Toimii tuutorien koordinaattorina. Huolehtii tuutorien aikataulujen toimivuudesta ja ainejärjestön pitämistä tuutorikoulutuksista. Suunnittelee fuksiviikon ohjelman sekä muita tapahtumia uusia opiskelijoita silmälläpitäen. Toimii yhteyshenkilönä Teekkarikomissioon teekkarilakkien yhteistilauksessa sekä hankkii lakkeihin Turun yliopiston ylioppilaskunnan kokardit. Osallistuu keväällä uusien fuksien lakituksen järjestämiseen. Vastaa haalaritoimikunnan kokoamisesta ja toimii yhteistyössä haalaritoimikunnan kanssa.
2§ Edustukset
Yhdistyksen kokous valitsee seuraavat edustajat eri hallintoelimiin:
Teekkarikomissioyhdistys ry / Teknologkomissionsförening rf
Valitaan vuosikokousedustaja sekä -varaedustaja. Näiden lisäksi valitaan 0-2 hallitusehdokasta.
Technica ry
Valitaan edustaja sekä varaedustaja. Edustaja tai varaedustaja toimii Technica ry:n hallituksessa. Tämä hallituksen jäsen pyrkii tuomaan oman kiltansa kantaa Technica ry:ssä. Varsinaisista Technica ry:n hallituksen jäsenistä valitaan hallitukselle puheenjohtaja.
3§ Toimihenkilöt
Yhdistyksen hallitus nimittää avukseen toimihenkilöitä. Yhdistyksen hallitus voi tarvittaessa nimittää avukseen muitakin kuin alla mainittuja toimihenkilöitä tai täyttää avoimia toimia, mikäli katsoo sen tarpeelliseksi. Kaikkia toimihenkilöiden virkoja ei tarvitse täyttää, mikäli hallitus niin päättää.
Vuosijuhlatoimikunnan puheenjohtaja
Johtaa vuosijuhlatoimikuntaa ja vastaa sen kokoamisesta. Toimii tiiviissä yhteistyössä hallituksen kanssa.
Haalaritoimikunnan puheenjohtaja
Vastaa haalareiden suunnittelusta, sponsoreiden hakemisesta sekä haalareiden tilaamisesta. Haalaritoimikunnan puheenjohtaja ja fuksi- ja tuutorvastaava avustavat seuraavan vuoden haalaritoimikuntaa. Toimittaa testamentin seuraavalle haalaritoimikunnan puheenjohtajalle.
Tekniikan akateemiset TEKin kiltayhdyshenkilö
Pitää yhteyttä Tekniikan Akateemisten liittoon sekä on yhteydessä TEKin Turun alueen teekkariyhdysmieheen eli Tykkiin. Valitaan yhdistyksen syyskokouksessa.
Wappumasina
Johtaa wapputoimikuntaa yhdessä muiden toimikuntaan osallistuvien turkulaisten teekkarikiltojen vastaavien henkilöiden kanssa. Wappumasinaksi voidaan valita Turun teekkariwapun kokenut henkilö.
Urheiluvastaava
Vastaa yhdistyksen urheilutoiminnan koordinoinnista, mainonnasta, järjestämisestä ja urheiluvarusteista.
Kv-vastaava
Huolehtii yhteydenpidosta kansainvälisiin vaihto-opiskelijoihin ja pyrkii kehittämään Machinan kansainvälisille opiskelijoille tarkoitettua toimintaa ja markkinointia. Vastaa siitä, että yhdistyksen tapahtumat ovat saavutettavissa myös kv-opiskelijoille. Tekee yhteistyötä kv-tuutorien kanssa.
Graafikko
On vastuussa järjestön tapahtumien haalarimerkkien, julisteiden ja muun graafisen materiaalin tuottamisesta.
OmpeluKONE
Järjestää jäsenistölle ompelutilaisuuksia.
Leffailtavastaava
Järjestää jäsenistölle elokuvailtoja.
Merch-toimihenkilö
Vastaa yhdistyksen kiltapaitatilauksesta ja muista mahdollisista oheistuotteista.
Some-toimihenkilö
Ylläpitää ja kehittää yhdistyksen näkyvyyttä sosiaalisessa mediassa.
Nettisivuvastaava
Ylläpitää ja kehittää yhdistyksen nettisivuja hallituksen kanssa.
niceKerho-vastaava
Toimii niceKerhon ja Machinan välisenä linkkinä ja tiedonvälittäjänä. Osallistuu niceKerhon toiminnan järjestämiseen yhdessä muiden vastaavien kanssa.
4§ Toimikunnat
Tapahtumatoimikunta
Tapahtumavastaavan johdolla toimiva toimikunta. Toimii apuna tapahtumien järjestämisessä.
Vuosijuhlatoimikunta
Järjestää Machinan vuosijuhlat. Toimii tiiviissä yhteistyössä hallituksen kanssa vuosijuhlien sisällön, budjetin ja toteutuksen suhteen.
Yritysyhteistyötoimikunta
Ulkoasiainvastaavan johdolla toimiva toimikunta. Toimikunta kehittää ja ylläpitää yhdistyksen yritysyhteistyötä. Toimikunta järjestää mahdolliset yritysexcursiot ja yritysyhteistyötapahtumat.
5§ Kerhot
Yhdistyksen alaisuuteen voidaan perustaa kerhoja, jotka hallitus hyväksyy. Hallitus varmistaa, että jokaisella kerholla on vetäjä, joka on vastuussa kerhon toiminnasta.