Edunvalvonta

Machina ry:n tehtäviin kuuluu toteuttaa toimintasuunnitelmansa mukaista edunvalvontaa Turun yliopiston konetekniikan opiskelijoiden puolesta. Tämä tarkoittaa lähinnä sitä, että kilta pyrkii opiskelijoiden etua ajatellen vaikuttamaan kone- ja materiaalitekniikan laitoksen toimintaan ottamalla kantaa, käymällä säännöllisesti keskusteluita laitoksen henkilökunnan kanssa ja auttamalla esimerkiksi koulutuksen kehittämisen työryhmän opiskelijajäsenten valinnoissa. Tämän lisäksi kilta on osa teknillisen tiedekunnan opiskelijajärjestöjen edunvalvontajärjestö Technica ry:tä sekä Turun yliopiston ylioppilaskuntaa, ja on siten niiden suorittaman korkeamman tason edunvalvonnan piirissä.

Killan edunvalvonnan piiriin kuuluvat kaikki opiskelijan etuihin ja oikeuksiin kuuluvat asiat erityisesti konetekniikan opiskelijoiden kannalta. Tällaisia asioita voivat aivan yhtä hyvin olla esimerkiksi niin opiskelijoihin kohdistuvaan epäoikeudenmukaisiin ja huonoihin käytäntöihin puuttuminen kuin myös opiskelun laatua parantavien ehdotusten ajaminen ja laitoksien sekä tiedekunnan kanssa hyvien suhteiden ja keskusteluyhteyksien ylläpitäminen.